keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Takkeja, takkeja

Pahoittelen heti alkuun pitkää postaustaukoani. Pari päivää olen ollut työkeikalla Helsingissä, ja kun illalla viimein olen kotiutunut Tampereelle, niin mielessä ei ole ollut muuta kuin, että nukkumaan ja heti. Väsymys kyllä menee enemmän tyttöjen illan piikkiin kuin matkustamisen. Viikonlopusta mainittakoon, että kivaa oli siihen asti, kun neiti tajusi viiden aikaa yöllä unohtaneensa puhelimensa taksiin. Ja en, en ole saanut puhelinta takaisin. Epätoivoisesti yritin olla kolme päivää ilman liittymääni (kaverini lahjoitti ylimääräisen puhelimen käyttööni, jossa oli ehkä euro puheaikaa) ja uskoa, että kyllä se sieltä löytyy. No tänään painelin DNA-liikkeeseen ja sain parin euron kuukausimaksulla ihan kivannäköisen puhelimen. Tuhat kertaa parempi kuin edeltäjänsä. Edellisessä palikassa ei ollut mitään niitä hienouksia, kuten kameraa, radiota tai musiikkisoitinta. Puhelimen suhteen olen aina ollut aika vanhanaikainen: riittää, että on voinut soittaa, lähettää viestejä ja että on toimiva herätys. Harmittaahan se, että kaikki numeroni hävisivät. Nyt puhelimestani löytyy ehkä kahdeksan numeroa, mutta jospa se nyt tästä, pääasia, että on se puhelin.

Pitkää vuodatusta, anteeksi! Aika siirtyä hyviin juttuihin. Pikaisella Helsingin visiitillä minulla oli ennen töihin menoa tunti aikaa pyöriä kaupungilla, ja minnepä muualle neiti paineli kuin Stokkan M.A.C:in meikkipisteeseen. Olen niin onnellinen, että M.AC:iä saa nykyään Suomesta. Ennen tuli shoppailtua Englannin reissuilta kilokaupalla M.AC:iä. Oli kiva huomata, että Suomessa on omaksuttu myös M.A.C:in kansainvälinen ilme: Oma musiikki, näyttävä esillepano sekä trendikkäät myyjät, jotka loihtivat hetkessä asikkaalle trendikkään ja sähäkän lookin. En ole enää ollut mikään luomiväri-tyyppi niin kuin ennen muinoin, mutta M.A.C:in pistettä ei voi ohittaa ostamatta jotain herkullista luomiväriä. Eileen mukaani tarttui Surrealism- luomiväri sekä oranssinpunainen poskipuna.



Ja vaatelöytöihin, nyt liikutaankin takkilinjalla. Löysin nimittäin Bonarilta lauantaina harmaan nahkarotsin todella edullisesti. Olen etsinyt tällaista jo pitkään, mutta joko takki on ollut liian iso tai sitten hinta-laatusuhde ei ole ollut kohdallaan ( jossain kirppareilla törkimykset kehtaavat pyytää kuluneesta nahkatakista jopa 50 €, mur mur!!!). Sitten tänään matkalla hakemaan uutta kännykkää yllätti tämä pieni räntäkuuro ja pakotti minut astumaan Uffen kolmen euron päiville (lue: olin ihan jäässä ohuella kevätjakulla) ostamaan jotain lämmintä päällepantavaa (hyvä tekosyy???). Olin niin kalikkana, että ostin tämän villakangastakin. Ei mikään kesäinen, mutta ajoi asiansa talsiessani Hämeenkatua. Olen onnistunut muutamana päivänä pukeutumaan niin väärin, luottaeni siihen, mitä näen (aamukahvia nautiskellessa aurinko paistoi ja linnut lauloivat, jep jep); eilen hipsin lyhyehköllä hameella ja tänään lyhyellä 3/4 -hihaisella jakulla. Mutta nyt ei enää näitä mokia.


Lähdin aamulla ulos tällä jakulla...
...ja palasin illalla takaisin tällä takilla...


Kuvissa:
Ylhäällä kukkapaita, punainen kukkakoriste - h&m
farkut - vila
punaiset huulikorvikset Kookygems - SuperMukava
ruskea laukku - kirppikseltä
Alla:
kukkalaukku - kirppikseltä
ruskea villakangastakki - uff
harmaat avokkaat - kirppikseltä



ps. Joko kuulitte, että Blondie tulee heinäkuussa Suomeen? Arvatkaa kuka on niin menossa??!! Ihan innoissaan!!!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

aikas nätti laukku :)