tiistai 3. marraskuuta 2009

STATE OF MINE

Viimeisen kolmen päivän ajan olen yrittänyt saada kynsiini Kevin Macdonaldin ohjaamaa State of play -leffaa. Jahti päättyi eilen, kun satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja täytyypä todeta kyseessä olevan katsomisen arvoinen pätkä. Russell Crowe näyttelee ihan loistavan pääosan renttu-journalistina, voittaa mennen tullen Brad Pitin, jota leffan pääosaan ensin kaavailtiin. Suosittelen, katsokaa tämä!

Vietän jo toista vapaapäivää, ja sen verran olen jo ehtinyt laiskistua, että aamuisin nukun röyhkeästi yli yhteentoista, ja asunnosta olen poistunut ainoastaan vierailemaan lähimpään Filmtowniin. Tänään on kuitenkin tiedossa illalla työpaikan koulutus, joka katkaisee mukavasti meikittömän elämän. Ja pitäähän sitä jääkaappiinkin saada muutakin kuin valoa?!

Näillä eväillä mennään tänään...



MYSSY # NEW LOOK
JAKKU # NEW LOOK
TOPPI # PIECES
HUIVI # H&m
FARRKULEGGARIT # PIECES
KOROT # NEW LOO

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Cup of tea and relaxed mind

Se olis sitten ensimmäinen työviikko takana. Huh huh, johan näitä muutoksia taas piisaa. Pari vapaapäivää meni pitkälti levähdellessä, leffoja tuijotellessa ja ah, niin ahkerasti koulujuttujen parissa. Ilmottauduin alkusyksystä mukaan eräälle virtuaaliyliopiston kirjallisuuskurssille, joka osoittautuikin todella työlääksi - varsinkin tässä elämäntilanteessa. Sinttinä en luovuta, vaikka edellinenkin kurssiin liittyvän tehtävän deadline ylittyi reippaasti.

Kolkkoa ja vielä kalustamatonta asuntoa piristää kummasti indiskasta ostetut kynttilät ja tuikkutelineet sekä itämainen sydäntuikkukillutin, jonka ripustin roikkumaan huoneiston parven kaiteesta. Ohikulkiessa päätänsä saa varoa kolauttamasta tähän uuteen koriste-esineeseen, mutta eipä se mitään - tunnelmahan on tärkeintä.

Iltaisin täällä siis litkitään indiskan älyttömän hyvää lime/cinnamoon-teetä, poltellaan kynttilöitä ja toljotetaan pienestä matkateeveestä leffoja lattiatyynyistä väsätyssä sohvassa. Allekirjoittaneen takamus on puutunut jo useaan otteeseen. Huraa vanhuus!

Tässä vielä päivän työasu ja tunnelmointia luukustani.
















ylipolven mokkasaappaat # ?
farkkuleggarit # pieces
toppi # new look
toppi # pieces
kaulakoru # new look
sulkapanta # pieces

perjantai 30. lokakuuta 2009

ranskalaiset korot

Kolkkoa ja yksinäistä iltaa vielä kalustamattomassa asunnossa piristää kummasti sinne tänne ripotellut kynttilät sekä hyvä elokuva. Filmtownista lähti mukaan kaksi elokuvaa: Philippe Claudelin "Il y a longtemps que je t'aime"" sekä Joel Hopkingsin "Kerran vielä Harvey". Claudelin elokuva osoittautui täyden kympin valinnaksi. Elokuva kertoo naisesta (Kristin Scott Thomas), joka on ollut vankilassa 15 vuotta 6-vuotiaan poikansa murhasta. Elokuvassa seurataan Julietten sekä hänen sisarensa välistä suhdetta sekä Julietten sopeutumista takaisin yhteiskuntaan. "Olen aina rakastanut sinua" käsittelee surua, anteeksiantoa sekä sovitusta. Elokuva kerronta etenee hiljattain, niin että katsojalle avautuu Julietten maailma pieninä palasina. Ehdottomasti katsomisen arvoinen leffa. Ei ihme, että leffan kannessa kehutaan kyseessä olevan yksi vuoden parhaimmista ranskalaisista elokuvista.



torstai 29. lokakuuta 2009

HALOO HELSINKI

Viimeisen parin viikon aikana elämässäni on tapahtunut hurja joukko muutoksia. Vielä muutama viikko sitten en tiennyt uudesta työpaikasta pääkaupunkiseudulla ja muutosta Helsinkiin. Tänään tuijottelen pienen yksiöni valkoisia seiniä, istun rahista ja jättityynystä väsätyssä tuolissa ja ihmettelen. Oliko se tosiaan viikko sitten, kun minä lähdin Oulusta Helsinkiin etsimään asuntoa? Lujaa on menty.

Ensimmäinen työviikko alkaa olla takana, ja olen ihan puhki. Uuteen työympäristöön ja Helsinkiin totutteleminen vie oman aikansa. Suuret muutokset ovat henkisesti yllättävän rankkoja kakskutoselle! Onneksi tiedossa on pari vapaapäivää, että ehtii ladata niitä akkujakin.

Muutosta vieraaseen kaupunkiin, ei koomisilta hetkiltä voi välttyä; milloin sitä päätyy väärään bussiin, ja millon löytää itsensä väärästä paikasta. Jälkimmäinen sattui kirjoittaneelle. Muutama päivä sitten olin bussissa palaamassa töistä kotiin. Luulin nähneeni tutun kotini lähellä olevan torin ja hyppäsin innoissani bussista pois. Päädyin Hakaniemen torille - kauaksi kotoa! Avokkini päivitteli puhelimessa, että "kuinka sää noin?" Ensimmäisenä iltana Helsingissä meinasimme eksyä avokkini kanssa ärrä reissulla. Kioskista ulos astuessamme lähdimme tarpomaan väärään suuntaan! Välillä tuntee olevansa niin maalainen kaupungissa! Onneksi omaa taidon nauraa itselleen.

Tässä jotain randomi löytöjä kamerastani parin viikon takaa Oulusta...





Mamman virallinen assari ja sovittaja.




Kaaoksen keskellä pakkailupuuhissa.

torstai 8. lokakuuta 2009

LOST AND FOUND

Jo pidemmän aikaa olen harmitellut erään kadottamani blogiosoitteen perään. Minulla on vähän huono tapa tallentaa mielenkiintoisia blogeja millon minnekin - omalle tai miehen koneelle kirjanmerkki-palkin alle. Vanhan läppärini temppuillessa, on se "putsattu" useaan otteeseen, ja samalla sieltä on luonnollisesti kadonnut kaikki. Mukaan lukien siis tämän mielenkiintoisen tyyliblogi osoite kirjanmerkeistä. Viime päivinä olen yrittänyt sinnikkäästi muistella blogin nimeä (jokin MI-alkuinen se oli..tai jotain?) ja tehdä salapoliisin työtä. Tänään kuin sattuman kautta klikkaillessa blogista toiseen löysin sen. Kyseisessä blogissa minua viehättää neidin persoonallinen tyyli ja esteettisyys. Yli puolen vuoden lukutauon jälkeen oli kiva huomata, että neidon tyyli on säilynyt edelleen omaperäisenä ja rohkean värikkäänä. Katsokaa nyt tätä kaunotarta!!!







Kuvat Book of Miri-blogi

Yhtäkkiä tummatukka alkoi taas viehättää, pitäisiköhän harkita aikaa kampaajalle?Juurikasvu alkaa kyllä olla sitä luokkaa, että ilman pipoa ei viitsi enää kohta liikkua kodin ulkopuolella.

tiistai 6. lokakuuta 2009

WISH I COULD TIME TRAVEL

Huonosti nukutun yön jälkeen herätyskellon ensimmäiseen hälytykseen on mahdoton herätä varsinkin, kun on tiedossa vapaapäivä. Toistuvasta torkuttamisesta ei seuraa kuin liuta katkenneita unia ja kasvavaa väsymystä. Sängystä ylösnousemista ei todellakaan auta, että edessä on tenttiin lukua kovalla kädellä.

Tänään onnistuin välttämään hyödyllistä lukemista iltakuuteen asti, sillä:

- Mieheni koneelta löytyi liuta blogeja kirjanmerkit-välilehden alta, joita en ole lukenut piitkään aikaan.
- BBC radio2:lta tuli niin hyvää musiikkia.
- Viikonlopun koskematta säilynyt britti Vogue vaati antautumaan hetkeksi muodin suloiseen maailmaan.
- Koiraltani oli makkara loppu, oli siis pakko lähteä kauppaan. Matkan varrella oli poikettava muutamaan putiikkiin katselukierrokselle.
- Ja täältä löytyi niin mielenkiintoisia runoutta. Erityisesti kuulolla on ollut Dorianne Lauxin lausumat runot...

... ja nyt on lähdettävä koiran kanssa ulos...eli pitkä ilta tiedossa.



Työn touhussa. Tässä istun ja luen ja luen! leoparditurkis # Portobello market, oranssi huulipuna # MAC


Nähtävästi jonkun tulisi harrastaa enemmän tätä ajanhallintaa...

maanantai 5. lokakuuta 2009

KOHTI LUNTA JA TUISKUA

Pari päivää sitten täällä Oulussa oli vielä täys syyskeli...








...Tänään vaatekaapin kätköistä on saanut kaivaan esille villakangastakit. Kaikessa kirjavuudessaan talvitakki kokoelmastani uupuu se täydellinen yksikkö, joka sopii sekä hameen että housun kanssa. Väriltä se voisi olla musta, harmaa tai oranssinpunainen, mutta jotain jujua siinä pitäisi olla. Ehkä karvakaulus tai suuret taskut? Metsästys alkakoot!

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

NEW ME. NEW ME

Uutta ilmettä! Perjantai-iltana avokkini sai päähänsä tehdä blogiini uuden ulkoasun. Ja hyvältä näyttää, vai mitä olette mieltä? Iso kiitos Antilleni!

Viikonlopunvietto sujui leppoisasti kotona leffojen, koulujuttujen, hyvän ruuan ja seuran parissa. Perjantaina innostuin järjestämään vaatekaappeja ja perkaamaan muutaman säkillisen vaatteita kirpparille meneväksi. En tiedä olenko se vain minä, joka tuntuu hamstraavan kaappien perälle mielenkiintoisia kankaita ja vaatteita, joista sitten on ollut tarkoitus luoda jotain uutta? Ja koska uskottelen itselleni tämän päivän koittavan, en vieläkään raski luopua kankaista. Niinpä edelleenkin vaatekaapistani löytyy muutama epämääräinen kankaita pursuava säilytyslaatikko, joiden sisältö odottaa sitä koko ajan pakenevaa tuunauspäivää.

Vaatekaappeja kolutessa ja nähtyäni Marc Webbin elokuvan (500) Days of Summer , halusin pukeutua pitkästä aikaa tyttömäisemmin. Vaatekaappien siivoilussa on se hyvä puoli, että aina löytää jotain "uutta" ilman, että kuluttaisi senttiäkään, niinpä siivoilu ei tunnu siivoilulta vaan löytöretkeltä (ja terapeuttiselta keinolta paeta tenttikirjoja!!).



paita # h&m, hame ja korot # Cow vintage, Birmingham

p.s. Hoksaatteko mistä elokuvasta blogini on ottanut vaikutteita?

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

ELÄIMELLISTÄ MENOA

Siitä ei hyvää seuraa, kun kahden huonosti nukutun yön jälkeen lähtee ystävänsä kanssa tuhoamaan tämän Kaaso-mammutti-skumppapulloa. Heti kättelyssä huidoin yhden skumppalasin pöydältä palasiksi kuivatellessani kynsilakkaa. Seuraavana turmiolan tie alkoi Koti-baarin hautajaisista ja päättyi ystäväni kadonneen narikkalapun etsintään Sputnikissa. Kuinka sitä vielä tällä iällä jaksaa riehua kuin keskenkasvuinen kakara? Tänään totisestikin näitä retorisia kysymyksiä leijuu ilmassa.

Taas yksi hukkaan heitetty päivä. Neiti on kykeneväinen vain vahtaamaan telkkua, lukemaan trendiä ja syömään.

Päivän eläimellisestä asusta oli pakko laittaa tänne kuva, niin hurja se on. Olen kuin kävelevä leopardi, joka on nylkenyt tekosuden liiviksi.Hurmaavan muodikasta, eikö totta? Kummallinen asukokonaisuus kielii mukavuutta, tänään mikään ei saa puristaa tai kiristää.




Hangover, anyone?

perjantai 25. syyskuuta 2009

25.09.09

Viikonloppuna taas viedään. Tänään on luvassa toinen lähiopetusjakso Jyväskylässä, jonne olenkin pikapuolin lähdössä. Eilen pitkäksi venähtänyt ilta painaa takaraivoissa. Radiossa pauhaava biisi kysyy "Voiko ihanammin päivä enää alkaa?" Niinpä! Suuta kuivaa ja päässä jomottaa. Itse aiheutettu turmio. Uusi pipo tarjoaa sopivaa suojaa tällaisille päiville.





Sininen pipo # lindex, takki # kirppislöytö (seppälä), huivi # H&M

tiistai 22. syyskuuta 2009

Isn't it too dreamy?

Viikonloppuna Oulun seudullakin saatiin nauttia auringonpaisteesta. Mikäpä sen leppoisampaa kuin istua parvekkeella kahvikupposen sekä uusimman britti Ellen parissa. Näitä päiviä lisää, kiitos!




turkki # second hand
sukkikset # H&M

lauantai 19. syyskuuta 2009

Syksyn sävel

Viimeisen kolmen vuoden aikana olen ollut tavallisesti lauantait töissä. Tänään en ollut! Hyvin nukuttuja yöunia seurasi hidas aamu kahvikupposen ja hesarin parissa. Tämän jälkeen lähdettiin koko porukka ulkoilemaan Ainolan puistoon.











takki # kirppislöytö
paitamekko # H&M
nahkahame # lindex
sukkahousut # H&M
saappaat # kirppislöytö


Loppuilta kuluukin uusimman Ellen sekä Nylon -lehden parissa. Miksi hemmetti Suomessa pitää muotilehdistä kiskoa niin pirun kova hinta?!! Itku meinasi päästä Akateemisen lehtihyllyllä, kun uusimmasta Ellestä sai pulittaa melkein kahdeksan euroa. Ja yhtäkkiä Nylonin hintakin oli noussut viidestä seitsemään euroon. Englannissa Elle olisi irronnut 3,60 punnalla. Mur! Joitain asioita jää kaipaamaan...

perjantai 18. syyskuuta 2009

Onni on...

Tehdä löytöjä lähikirppikseltä ja huomata, että kukkarosta on hävinnyt vain muutama euro.

Onni on myös, että antaa itselle luvan levähtää:uppoutua keltaiselle sohvalle lukemaan ja katsomaan leffoja. Ehkä ensi viikolla pursuan taas ylenpalttista energiaa?



Kukonaskelkuvioinen jakku # Kontti

...Onni on myös huomata, että minua tarvitaan täällä. Poissaoloni aikana kukaan ei ole ollut kiinnostunut ripustamaan verhoja olohuoneen ikkunaan;)

tiistai 8. syyskuuta 2009

Syksyistä kuvasaldoa


Viime viikonloppuna ehdin...

- Piipahtaa Jyväskylässä ensimmäisellä vestonomin aikuiskouluksen lähiopetusjaksolla.

- Hankkia syksylle muutaman työkeikan.

- Nähdä poikaystäni piitkästä aikaa, ja napata tämän matkaan Jyväskylästä Tampereelle.

- Viettää leppoisen lauantai-illan erään mukavan pariskunnan seurassa.

- Pelata Guitar Heroa.
Lainaus
- Piipahtaa Tampereen vilkkaassa yöelämässä.


Minä ja Ilona. Päällä Portobello Roadilta viime keväänä löytämäni "lepaturkki".




- Viettää rentouttavan sunnuntain vieraillen Pyynikin näköalatornissa.





Miun mussuhan se siinä;)





Viitta/kaulahuivi # Kappahl, neuletakki # H&M, laukku # New Look, farkkuleggarit # pieces, saappat # New Look

Nyt juuri "päiväunilta" heränneenä pakkauspuuhiin. Olen huomenna matkalla luennon jälkeen kotipaikkakunnalleni Pohjois-Suomeen mm. tapaamaan parasta ystävääni, joka on käymässä Pariisista sekä suukottelemaan koiraani.

torstai 3. syyskuuta 2009

LIVE THROUGH THIS

Sen sijaan, että olisin saanut alkuperäisen suunnitelman mukaan avattua ensimmäisen tenttikirjan, jumituin kuluttamaan aamupäivän youtuben ihmeellisessä maailmassa katsoen vanhoja 90-luvun musavideoita.



Ainainen kestosuosikkini on syntisen hyvä Holen "Violet". Muistan kyseistä musavideota nauhoittaneeni aikoinani 90-luvulla JYRKI-musiikkiohjelmasta. Kyseistä videota sitten kelattiin uudestaan ja uudestaan teiniangstin kukoistaessaan. Jostain pahvilaatikoiden kätköistä löytyy edelleen kymmenittäin VHS-nauhoja, joihin on taltioitu lemppari musavideoita ja sarjoja. Ei niitä raski heittää pois, eräällä tapaahan ne kertovat minusta itsestäni jotain mitä olin tai edustin. Tämän retron kotoa löytyy vielä videotkin.



Holen "Live Through This" - albumi oli ensimmäinen omistamani cd, jonka sain kahdelta parhaalta ystävältäni syntymäpäivälahjaksi eräänä vuoden 1994 syksynä. Kyseinen cd on kulkenut matkassa läpi elämän, edelleen se soi stereoissa säännöllisesti. Jotain niin voimakasta siinä Courtneyn rääkkäävässä äänessä on - jos ei muuta, niin asennetta ainakin.





Ja nyt 90-luvun kukoistaessa muotisfääreissä, saa Holen "Violet" musavidosta inspiraatiota pukeutumiseen: korsetit, silkkimekot, babydoll-tyyli, maiharit ja räiskyvän punainen huulipuna.

- tai vaikkapa tankotanssiharrastuksen aloittamiseen...


kuva

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Mallorca


Tällaisena syksyisenä ja sateisena keskiviikkopäivänä mieleni vaeltaa vielä Mallorcalle, Palma Novan hiekkarannalle. Oliko siellä oikeasti noin lämmintä ja aurinkoista? Mielikuvat alkavat haalistumaan siinä missä rusketukseni.



KursiiviEnnakkoluuloista huolimatta Mallorca osoittautui oivaksi lomakohteeksi. Mielestäni aurinkolomakohteet muistuttavat rantoineen toinen toistaan.Miksi maksaa liikaa, kun kuitenkin se loma tulee maattua aurinkotuolissa? Mallorcalle lentää neljässä tunnissa, eikä viikon lomamatka tee syvää lovea kukkarolle.


Lähimmälle hiekkarannalle käveli kahdessa minuutissa.


Ulkona syönti on edullista. Alle kolmen kympin syö kaksi aikuista sangria kannun kera.





Yöelämääkin löytyy. Noin 10 minuutin kävelymatkan päässä Magalufin puolella aukeaa täysin uusi maailma. Kadut täyttyvät äänekkäistä sisäänheittäjistä, värivaloista, lyhyistä minimekoista sekä musiikista.


Ilmaiset alkumaljat houkuttelevat ohikulkijoita poikkeamaan baareihin.


Jotain kritiikkiä kohteesta:

- Liikaa brittejä. Vaikka tämä olikin tiedossa, silti se hämmentää, kun baareissa ja ravintoloissa saa palvelua englanniksi. Eräässä ravintolassa tarjoilija oli ihan innoissaan, kun osasin tilata laskun espanjaksi: la cuenta, por favor!

- Espanjalaista perinneruokaa oli kovin niukasti saatavilla.

- Baarien uskomattoman surkea äänentoisto.



p.s. Tätä pohtiessa kirjoittaja ehti syödä puoli paketillista TUCin hot&spice-suolakeksejä. ..

tiistai 1. syyskuuta 2009

Kohti syksyä, arjen zombie!

Lomailun jälkeen arkeen palaaminen tuntuu kompuroinnilta. Yhtäkkiä niin reipas aamuvirkku on saanut myllättyä unirytminsä päälaelleen. Viimeisen kolmen vuorokauden aikana olen kukkunut hereillä neljään asti aamulla. Liekö elämää suuremmat kysymykset pitävät tätä levotonta sielua hereillä? Toki kukkuiluun on osasyynä viime viikkoinen Mallorcan matka. Muutamana yönä jaksettiin notkua baareissa aamuun asti, jonka seurauksena päivät menikin levätessä.

Muuten lomani meni leppoisasti aurinkotuolissa lojuillen, uidessa sekä sangriaa juoden. Ja omalla kohdalla, kun lomasta on kyse, niin tokihan onnistuin hankkimaan melkein 40 asteen helteessä flunssan, joka vetikin sänkypotilaaksi muutamana päivänä. Kaiken kaikkiaan lomamatka oli juuri sellainen kuin kuvittelin:lepoa, sangriaa, ruokaa ja aurinkoa. Näillä eväillä pitäisi jaksaa.







Näistä kesäisistä tunnelmista on aika fokusoitua jo käsillä olevaan syksyyn ja siihen, että mille sitä nyt alkais? Miten rakentaa järkevästi kevyellä kukkarolla syksyn wardrobe (tässä tapauksessa matkalaukku, jossa suurin osa vaatteissani lojuu ja tulee lojumaan)? Aseina voisi käyttää vanhojen kirpparikassien penkomista, käsityökirjoja sekä omaa luovuutta ja ompelutaitoa. Ja mitähän järkevää näillä sitten saa aikaseksi? - Ei välttämättä yhtään mitään. Koskapa pukeutumisessa tai tyylissäni olisi jotain järkeä ollut?!! Vuodenajan vaihtuessa hyvillä mielillä vannotaan järkevään tarveharkintaan ja mietitään väribalettia yms. Jossain vaiheessa sitä huomaa sotkeutuneensa taas omiin lankoihinsa - takki ja asusteet ovat eri paria eikä se kirkuvan violetti neuletakkikaan sovi oikein minkään topin taikka alaosan kanssa. Virheistä oppien. Niinpä niin.

torstai 20. elokuuta 2009

Un tinto, por favor!

Viikko sitten kotiuduin takaisin Suomeen. Menoa on riittänyt. Viime viikonlopun reissasin poikaystäväni bändin Murenan matkassa Helsingissä ja Lahdessa - ja viimein sunnuntaina pääsin matkalaukkuineen Ouluun.



Lähtövalmiina Birminghamin coach stationilla. Eipä vielä tyttö tiennyt, että kuvasta näkyvästä matkalaukusta irtoaa kaikki renkaat, matkalaukuissa on 19 kiloa ylipainoa, ja että Heathrowin roskakoreihin päätyy pino muotilehtiä, kirjoja ja kengät.


Matkalaukkuhelvetin jälkeen ehdin levähtää kaksi päivää ennen kuin tuli yllärisoitto erääseen työhaastatteluun Helsinkiin. Siinä sitten äkkiä kamat kassiin ja seuraavana päivänä aamujunalla kohti Helsinkiä. Haastattelu meni oikein kivasti. Nyt sitten peukut pystyyn! Asunnon hankinta ja muutto Etelä-Suomeenhan sitä on edessä, mutta näitä stressataan sitten myöhemmin, sillä olen lähdössä huomenna ystäväni kanssa ansaitulle lomalle Mallorcalle! Olen niin loman tarpeessa! Englannin sateesta kun ei rusketusrajoja hankita.


keskiviikko 12. elokuuta 2009

it's raining man!

Viimeinen työpäivä takana New Lookissa ja itkusta ei meinaa tulla loppua. Jään kaipaamaan loistavaa työtiimiä. Suuria elämänmuutoksia taas. Huomenna tähän aikaan olen jo Suomessa! Toivottavasti olen saanut matkalaukkuni turvallisesti perille. Toki viimeisenä päivänä oli pakko hyödyntää henkilökunnanale - ihan muodon vuoksi! Näitä punaisia kukonaskelkuosikorkoja en voinut vastustaa...





ooh!So going to miss England and Great New Look staff in Bullring!!!

sunnuntai 9. elokuuta 2009

Power shoulders

Viimeistä sunnuntaita Birminghamissa. Lähdön tuntua ilmassa. Pakkailu tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Vielä neljä päivää edessä. Tänään ollaan nautittu auringosta. Varmaan kesän kolmas aurinkoinen sunnuntai! Käytiin keskustassa ostamassa tuliaisia sekä isoin matkalaukku, joka kaupungista löytyi. Viimeistä sunnuntaita juhlistettiin päivällisellä italialaisessa ravintolassa. Loppupäivän yritin nauttia auringosta puutarhassa viinilasin sekä uuden Voguen parissa - joskin ampiaisen kiusaamana auringonotosta ei tahtonut tulla mitään. Miksi nämä pörriäiset ovat aina kimpussani???









Kasarimuoti. Olkatoppaukset ovat löytäneet tiensä myös minun vaatekaappiini, hartiakkaasta olemuksesta huolimatta. Musta toppimekko on peräisin yllätys, yllätys New Lookista.

maanantai 3. elokuuta 2009

Take me to the city

Uupunut matkalainen on taas palannut takaisin työläisen arkeen. Viimeisen parin vuorokauden aikana on tullut nukuttua muutaman tunnin yöunia, ja maanantaiväsymys painaa rankasti päälle. Nyt on mies saatu turvallisesti Birminghamiin daaminsa rinnalle.


Ja siihen Lontoon reissuun, joka osoittautui hektiseksi kilpajuoksuksi...

Päivän reitti:

- Poikaystäväni kustannustehokas Rayanairin lento oli yli tunnin myöhässä, niin että poikkis saapui hotellille vasta neljän aikaa yöllä. Minä olin jo mukavasti ehtinyt juopua muutamasta viinilasista ja nukuin jo koiranunta.

- Whitechapelin art gallery oli ensimmäinen etappimme sunnuntaiaamuna. Halusin ehdottomasti poiketa katsomaan Elisabeth Peytonin taidenäyttelyn. Tämä oli varmaan päivän rauhallisin hetki. Tuhlasin puntia gallerian kirjakauppaan. Ilman taidepostikortteja en taidemuseoista poistu.

- Suurimman osan päivästä kulutimme tuubissa. Jostain syystä yksinkertainen tuubikartta teki jekkuja varsinkin keltaisella linjalla. Johtuu varmasti siitä remontista, et mentiin välillä vähän väärään suuntaan. I so know London, jep jep.

- Portobello Road. Miestä harmitti, kun ei löytänyt itselleen mitään. Mutta minulle hän osti kauniin sormuksen, esimakua;)

- Portobello roadin eräässä kadunkulmassa oleva organic cafessa nautin maailman parhaan kupposen lattea. Päivän toinen ja viimeinen rauhallinen hetki.

- Pari tuntia aikaa, kello on neljä. Hädissään kiertelemme Portobellon markkina-aluetta. Bongaan itselleni muutamalla punnalla kukkakuosisia hameita. Pienellä tuunauksella hameista saa syksyksi sopivan ysärit mallikappaleet.

- Jostain syystä saan päähäni, että ehdimme vielä käydä Oxford circuksella Topshopissa. Ei yhtään hyvä idea. Koituu kohtaloksi.

- Tunti aikaa, noudamme laukkumme hotellilta Bayswaterilta, juoksemme tuubipysäkille. Vaihdamme tuubia, suuntaamme Victorian coach stationille - ja myöhästymme pari minuuttia bussista. Tervemenoa funfare-halpaliput. Pienen perheriidan jälkeen, ostamme hampaat irvessä uudet bussiliput. Ahtaudumme täpötäyteen bussiin kolmeksi tunniksi.

- Loppuillasta nauramme, että nämä HC-matkat saa sitten olla tässä. Kuuden tunnin juoksu Lontoossa - no eihän siitä saa kuin pahanmielen.

- Yöllä kotona viinilasi rentouttaa kireitä matkalaisia.











Portobello Road. Mekko # New Look, saappaat # New Look, laukku # ?



Nyt nukkumaan. Tarvitsee vähintään kahdeksan tuntia unta.

torstai 30. heinäkuuta 2009

Englannin kesä

Sataa jo neljättä päivää putkeen. Eilisillan väröttelin pitkävartisissa mummon kutomissa villasukissa ylläni kolme villatakkia ja shaali. Iltaisin näissä englantilaisissa semitaloissa on todella kylmä. Vietän tänään ansaittua vapaapäivää. Suunnitelmissa rentoutua kirjan ja elokuvan parissa sekä metsästää jostain lounasta.







Päivän asu: tuubitoppi # New Look, 525 Levikset, jotka bongasin Manchesterin vintagekaupasta. Poikaystäväni halusi välttämättä ostaa nämä minulle. Vähitellen silmä alkaa mieltymään leveisiin lahkeisiin.



Huomenna sentään on luvassa aktiviteettia. Palkkapäivän kunniaksi on luvassa hemmottelua. Ruokatunnilla shoppailemaan, töiden jälkeen katsomaan Coco before Chanel - ensi-iltaa, ja leffan jälkeen syömään ja muutamalle coctailille työkavereiden kanssa.




Ja mitä, onko se aurinko, joka sieltä pilkistää??!!...ei voi kestää kauaa!Nyt ryntään kauppaan, ennen kuin taas sataa.