torstai 25. helmikuuta 2010

SISUSTUSLÖYTÖJÄ



Käydessäni Oulussa pari viikkoa sitten, tein ihan uskomattomia sisustuslöytöjä. Jotka tosin jouduin jättämään toistaiseksi Ouluun suuren kokonsa vuoksi. Muuttokuormaa odotellessa. Ensimmäinen tulokas löytyi Secondhand storesta kolmella eurolla. Nappasin tämän vintagehenkisen kukkasermin oitis matkaani. Veljeni nolotti, kun sisko paineli pitkin Oulun katuja sermi kainalossa. Sanoi, että näytin kuin olisin kävellyt surffilauta kädessä.



Toinen löytöni oli arvioltaan 60-luvulta peräisin oleva avaruussukkula -peili. Tämän löysin Pikku-Liinusta, joka olikin muuntautunut oikeaksi retrohuonekalujen erikoiskirppikseksi. Myyjän mukaan peili olisi toimittanut virkaansa joskus vaatekaupassa. Sama ajatus oli minullakin mielessä. Peili tulisi vielä jonain päivänä seisomaan omassa vintageputiikissani. Ostoni perustelin myös samoin poikaystävälleni, joka joutui tarjoamaan peililleni väliaikamajoitusta.



Peiliin taakse saa myös valon, mutta siis ihan mieletön - ja todellakin erikoinen! Kuva on otettu juuri, kun poikkis kantoi sen sisään ihailtavaksi, eli se ei ole jäämässä nököttämään keskelle huonetta;) Taustalla myös kaaosta, mutta ei kiinnitetä siihen huomiota. Paitsi, että kaipaan niin noita kirja- ja leffapinoja.

tiistai 23. helmikuuta 2010

SAY YEAH TO LEOPARD PRINT



Helsingissä on pyryttänyt lunta niin tuutin täydeltä, että päätin heti aamulla suosiolla jättää luentomatkani Tampereelle väliin. Junien myöhästely, rautatieasemalla norkoilu ja muutenkin pitkäksi venynyt päivä eivät houkutelleet poistumaan kodin lämmöstä. Kuin huomaamatta aika kului siivillä lukemalla blogeja ja uusinta Trendiä koulujuttujen ohessa. Miten mukava välillä sulkeutua omaan rauhaan.



Muutaman räväkän tyylikuvan innoittamana kiskaisin vaaterekiltä tänään päälleni leopardia, ei vain yhden vaatteen verran, vaan kolmen! Miksei muka samaa kuosio voisi yhdistellä päälleen yht'aikaa? Yksivärinen asu, jota piristää leopardihuivi - soo boring!! Niin nähtyä! Omassa versiossani sama kuosi toistuu topissa, neuletakissa sekä sukissa, muun asukokonaisuuden jäädessä hillityksi. Too much?

p.s. Bongaa kuvan taustalta keittiövälineitä. Pienessä yksiössäni kuvauspaikat ovat kortilla, jokainen neliö on tehokäytössä.

toppi # vero moda
neuletakki # H&M
trikoohame # H#M

maanantai 22. helmikuuta 2010

old age.

Eilen innostuin siivoilun lomassa järjestelemään (lue:penkomaan)"vanhoja" vaatteita, joita en ole pitänyt vähään aikaan. Mielessäni oli 90-luvun tv-sarjat ja elokuvat, kuten Reality Bites ja The thing called love, joiden inspiraationa päädyin kaivamaan parvella sijaitsevasta vaatekasasta päälleni jotain seuraavaa - Courtney Love meets Chloe Sevigny.



mesh-paita # lindex
kukkatoppi # New Look
farkkushortsit # H&M
sukat # New Look

lauantai 20. helmikuuta 2010

MOI, RYKIEL ET UN NOUVEAU PULL






Viimeiset kaksi yötä olen kukkunut hereillä vielä silloinkin kuin postipoika on kiikuttanut postiluukusta hesarin. Syy tähän yömyöhäiseen kuppailuun on ollut Weeds - tv-sarja. Kaikessa hulludessaan ja paikoittain liian överiksi vetävä mustan huumorin puhutteleva sarja on saanut minut totaalisesti jumittumaan sohvalle läppäri sylissä. Viime yönä katsoin 5. tuotantokauden viimeisen jakson - ja sniif minulla on vieroitusoireita, siis sarjasta!! Mitä nyt katsoa, kun sarjan kaikki tähän asti esitetyt jaksot on nähty? Nancy and Andy come back!!!

Uskoin yökuppaamiseni kostautuvan tänä aamuna, niin että jäisin ilman omaa palaa massaluksusta by Sonia Rykiel. Toisin kuitenkin kävi. Satuin olemaan H&M:n nettisivuilla kahdentoista kiepeillä, jolloin tilanne näytti aluksi toivottomalta. Hetken kuluttua nettisivut ilmeisesti päivitettiin, sillä yht'äkkiä haluamani tuotteita onnistui klikkailemaan ostoskoriin.

Treffit Sonian kanssa eivät päättyneet vielä tähän, sillä päätin vapaapäivän kunniaksi tehdä pienen shoppailu ekskursion keskustaan. Ja ihan uteliaisuutta kävin vilkaisemassa Rykiel-mallistoa ihan paikan päällä. Ja totesinpa sen, että melkein kaikkia haluamani tuotteita olisi löytynyt myymälästä. Ja hox, kello oli jo jotain neljä, eikä sovituskopeillakaan ollut jonoa. Jotain sitten lähti vielä mukaan...


Näin kevättä kohdin keltainen väri on alkanut miellyttää silmää. Mustasta hameesta en ole niinkään varma, sillä olen enemmän kynähameen kuin kellohelman ystävä. Mutta annetaan hameelle mahdollisuus. Hame näytti kivalta päällä - ja luo sopivasti mielikuvia ranskalaisista elokuvista.

Loppuillan vietän Rykielin suunnittelema keltainen baskeri päässä, juon viiniä, syön suklaata ja katson elokuvia. Ah niin tavista!!

Mukavaa lauantai-iltaa!!

tiistai 16. helmikuuta 2010

WHAT A FEELING - TOUCH OF SPRING

Viime viikko vierähti hujauksessa minun vieraillessani pari päivää Oulussa. Ohjelmassa oli kirpparipöydän laittoa, kirjastossa käyntiä, kavereiden treffailua sekä ruokailua lemppari kiinalaisessa. Kyllä se vaan on niin kotoista käydä Oulussa! Ja mikä ihana fiilis oli kävellä vanhalle vaatekaapille ja penkoa sieltä jo jonnekin mielen syövereihin unohtuneita vaatteita.Viime lokakuussa muuttaessani Helsinkiin, jätin suosiolla Englannista ostamani kevät/kesävaattet odottamaan sitä aurinkoa Ouluun. Ja nyt ah tätä jälleennäkemistä - melkein kuin olisi vaatekauppaan astunut. Ja arvatakin saattaa, että neiti saapui takaisin Helsinkiin kassit pullollaan löytöjä omalta vaatekaapilta. Laukkujen määrästä lienee kertoo, että rautatieasemalla oli turvauduttava taksiin. Kolmen ison kassin, matkalaukun sekä koiran roudaaminen ratikkaan olisi ollut liian uhkarohkea yritys - jopa minulle.



jakku # H&M
farkkushortsit # secondhand
toppi # TOPSHOP
kissa-riipus # titiMadam


keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Hattutemppuja

Paukkuva pakkanen ja loputon lumisade ovat saaneet minut turvautumaan järeämpiin päähineisiin. Muutama vuosi sitten H&M:ltä hankittu karvahattu palvelee kantajaansa näillä keleillä. Eiran koirapuistosta voi koirani lisäksi bongata jonkin toisen sortin kirmailevan eläimen - tai ainakin avokkini mukaan karvahattu päässä muistutan lähinnä pesukarhua. Kohteliaisuus sekin!




Loppuilta istutaankin junassa, pendolinon kiitäessä halki Suomen kohti kotoisaa Oulua. Koko poppoo on kyydissä:minä, mies ja koira - ja pullo siideriä. Hurjaa!!

maanantai 8. helmikuuta 2010

MAANANTAI KIITÄJÄ

Terveisiä bussista. Koska työmatkani haukkaavat päivästäni kolme tuntia, päätin kerrankin hyödyntää matkustusaikaa bloggaamalla, kun kerran mokkulakin löytyy. Kiitos veljeni, jonka mokkula on jäänyt asumaan tähän talouteen;) Julkiset kulkuvälineet ovat kyllä aina niin suuri arvoitus, koskaan ei voi tietää kenen viereen "pääsee" istumaan, tai kuinka monta minuuttia myöhässä saavut taas tänään töihin. Tällä hetkellä bussissa istuu vanhahko mies, joka ilmeisesti ei osaa päättää missä osassa bussia haluaisi istua. Kyseinen mies on viimeisen kymmenen minuutin aikana vaihtanut istumapaikkaa kolme kertaa.

Viikkoni alkaa kiireisissä merkeissä. Tänään Helsingissä, huomenna Tampereella ja keskiviikkona Ouluun. Eli jälleen kiiretään radan päällä. Helmikuuni alkoi siinä mielessä lupaavasti, että sain kuun alusta vähennettyä viisipäiväisen työviikkoni kolmeen, niin että kirjoittajalla jäisi aikaa johonkin muuhunkin olennaiseen, kuten koulutehtäviin, novellianalyyseihin, vaatesuunnitteluun ja piirtämiseen. Niin ja tämä paljon kaivattu vapaa-aika tietää aktiivisempaa otetta tähän blogiinkin. Huraa! Toki tuloni laskevat kuin lehmän häntä, mutta aikaa ja henkistä hyviinvointia ei paljon rahalla korvata.