keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Hairspray , hairspray


Luvassa elokuvahehkutusta. On kiva yllättyä positiivisesti elokuvasta, jota kohtaan ei ole mitään muita odotuksia kuin että sen jaksaisi katsoa loppuun. Mutta nyt löytyi oikea helmi. Meillä on ystäväni Ilonan kanssa menossa James Marsden -kausi (meidän kesken Marsdelight, allekirjoittaneella on hieman huono nimimuisti). Päätimme kahlata hänen tähdittämiä elokuvia lävitse. Villitys sai alkunsa 27 dresses -elokuvasta, jonka ehdoton kantava voima oli Marsdelight. Eilen vuorossa oli Adam Shankmanin ohjaama Hairspray. Aluksi hieman vierastin, kun kyseessä on musikaali, mutta hyvät ihmiset, tämä elokuva oli helmien helmi. Koko elokuvan ajan mieleni täytti hyvä fiilis, ja milloin tahansa olisi voinut pompata sohvalta ylös tanssimaan. Eläytymistä elokuvan tunnelmaan kuvastaa, että olin melkein taputtaa erään tanssikohtauksen jälkeen. Tosin tätä täydellistä elokuvakokemusta tähditti videotykki ja täydellinen äänentoisto.

Yksi varoituksen sana Hairspraysta. Sen jälkeen tanssittaa vimmatusti. Suosittelen elokuvan nautittavaksi tyttöjen illassa, jossa haetaan nostoviilistä ja illan päätteeksi lähdetään porukalla tanssimaan.

Tietenkin elokuva inspiroi minua myös lumoavalla 50- ja 60- luvun taitteen puvustuksella. Elokuvassa korostui hyvin siirtymisvaihe 50- luvulta 60-luvulle, fiftarin new look vaihtuu rokimpaan tyyliin.



kuva





Töiden jälkeen päädyin ginatricottiin, jossa en ole aiemmin shoppaillu. Tietoisesti olen kartellut, vältellyt ja kiertänyt kaukaa. Mutta tänään rikoin kaavaa. Tämä ei ollut suunnitelmissa, oikeasti.Nyt karkasi mopo käsistä. Loppukuu eletäänkin sitten pyhällä hengellä ja pavunvarsilla.
























Kuva 1. paita: h&m, shortsit ja laukku ginatricot, kengät dinsko
Kuva 2. paitapusero kirppikseltä, trikoomekko gt, mustat kengät kirppikseltä
Kuva 3. tunika/mekko gt, helmet kaunotar ja kulkuri, lp kirppikseltä


Sitten vielä helmilöytöön bonarilta. Eli tämä benettonin mekko löytyi neljällä eurolla. How lucky am I?!!!Nousee ehdottomasti uudeksi suosikikseni.


Mutta nyt pakkailemaan ja paketoimaan tuliaisia, sillä huomenna suuntaan viikonlopuksi pohjoiseen...Vihdoinkin.

P.s. pahoittelen hapanta ilmettäni ja väsynyttä olemustani, tunnen oloni flunssaiseksi...

Ei kommentteja: