lauantai 7. kesäkuuta 2008

Bon voyage!


Nyt on sitten Sinkkuelämää-leffa nähty! Mie ja pari Tampereen tytsyä hipsittiin kiireellä elokuvateatteriin, niin että hieman hätäisellä vaatevalinnalla oltiin liikenteessä. Se siitä tälläytymisestä leffaa varten. Kamala ryysyshow käynnissä, kun neiti kiskoo kaapista vaatteita alas ja kaikki tuntu olevan hukassa. Poikaystäväni kuittailee, että tietää kyllä missä neiti on liikkunut, kun vaatekasoja on ympäriinsä.

Itse leffaan. On mahdoton arvioida Sinkkuelämää-leffaa puhtaasti elokuvana, ennemmin tuntui kuin olisi katsonut montaa jaksoa putkeen. Tykkäsin kyllä elokuvasta, mitä nyt paikoittain oli hieman kökköä huumoria ja liikaa merkeillä mainostamista, mutta pääasiallisesti sai nauraa ja olla välillä kyynel silmäkulmassa.

Leffan kunniaksi siirryimme minun luokseni viettämään iltaa ja sitten vielä 45:seen. Baarin yläkerrassa soitti Another sinking ship -niminen tamperelainen bändi, johon tykästyin ihan hirveesti. En yleensä tykkää näin örinämeiningistä, mutta jotenkin laulajan ääni oli niin pehmeä, että koko kattaus kuulosti todella lupaavalta. Bändin voi tsekata Myspacesta. Keikan jälkeen kävimme jututtamassa poikia ja ostin sitten varastoon bändin lp:n. Mukavia hemmoja!

Koska ystäväni on ollut käymässä Tampereelta, niin pitihän sitä käydä kaupoilla muun viihdetoiminnan ohella. Kierreltiin taas kirppiksiä ja Oulun uusia desing-kauppoja. Non boutiquessa oli erittäin hyvä valikoima nuorten suunnittelijoiden vaatteita, laukkuja, koruja ja sisustustekstiilejä. Mukaani tarttui korvikset. Lisäksi tsekkasimme noin kuukausi sitten avatun Lifestyle kaupan, jossa myydään mm. Polka jamia ja hyvin kattava valikoima sarjakuvia. Ostin mussulle vähän ranskan kielen treeniksi Liken sarjakuvakirjan: Suuri rakkauskirja (Jaana Suorsa), joka sisältää arkipäivän aforismeja parisuhteesta. Kirjassa on hauska kuvitus ja kaikki fraasit on käännetty ranskaksi.

Nyt alkaa olemaan kiire pakkailun kanssa, muutaman tunnin päästä pitäisi istua junassa matkalla kohti Helsinkiä. Täältä pohjoisesta kun joutuu lähtemään niin ajoissa, ehtiäkseen lennolle. Aamulla siis lennäämme mussun kanssa Pariisiin. Vielä on aika epätodellinen olo matkan suhteen, kun ei ole kerennyt hössöttää muuten kuin lainaamalla kirjastosta Pariisi ja Louvre -oppaita. Eli luvassa on varmaan postaustauko torstaihin asti, ellen pääse jossain päivittämään, mutta hyvää kuvausmatskua on siis tiedossa. Onneksi olen aikoinani tehnyt kalenteriini kattavan listan Pariisin vintagekaupoista. Ei epäilystäkään, että jättäisin väliin!

Funky homo sapiens - merkkiset korvikset, Non boutique





Perjantain shoppailuretkellä pysähdyimme kuvaamaan Oulun kaupungintalolle.
T-paita - second hand
ruusu - h&m
farkut - Vila
korkkarit - second hand





Matkalla Sinkkuelämää -leffan ensi-iltaan..
mekko - h&m
jakku - oma tekele
laukku - Kaunotar ja Kulkuri



Salut!

Ei kommentteja: