tiistai 2. syyskuuta 2008

Yöhiippailija

Edellisessä postauksessani hehkutin uusia, punaisia kiiltonahkanilkkureitani, tänään jo kiroan ne. Tapahtui eilen: Olin sovittamassa uutukaisiani kolmatta (siis kolmatta!!) kertaa jalkaani - ja mitä tapahtui, toisen nilkkurin vetoketjun vetokahva mureni jalkojeni juurelle. Pienen kirosanalitanian jälkeen ääni sisälläni nipistelee katkerana; olisit tyttökulta luottanut vaistoosi, ja jättänyt tilauksen tekemättä. Nyt jälleen viisastuneena minä vannon kautta kiven ja kannon, etten koskaan tilaa mitään Elloksen postimyyntikuvastosta, en vaikka eteeni kiikutettaisiin kymmenen -75% etuseteliä. Opin läksyni.

Mutta mukavampiin aiheisiin. Poikkesin tänään naapurin kirppiksellä, ja bongasin yhden parhaita kirpparipöytiä ikinä. Kyseinen pöytä notkui upeita vintagemekkoja, koruja, takkeja, kirjoja ja päähineitä pilkkahinnalla. Kerrankin hinnat oli laitettu niin alakanttiin, että helppo oli tämänkin neidin santsata. Varmasti pääkaupunkiseudulla näistä helmistä olisi saanut pulittaa vähintäänkin puolet enemmän. Mukaani lähti kolme mekkoa, ruskea nahkahame, sähkönsininen baskeri, kaulakori sekä hiussolki. Ja kaikki tämä alle 20 eurolla. Jotain hyvää tällekin päivälle.
Esittelen löytöjäni, kunhan ne ovat käyneet puhdistautumisriitin pesukoneessa.

Tässä makupala päivän löydöistä.

punainen raglahihainen mekko, jossa pääntiellä ja hihansuissa röyhelöä. 3,5€


Kuvasarjaa "yöhiippailija"

Tässä Nanson mekossa vietin koko viikonlopun.


Neiti etsivä...
villakangastakki # Uff
lapikkaat # second hand
villamyssy # H&M



...ja hän katosi pimeään yöhön...Bonne nuit!

4 kommenttia:

Pupu kirjoitti...

Voi harmitus, aattelin just eilen, jotta täytys kävästä secondhandstoresa, mutten sitte viittinykkään. En oo oikein tykästyny tuohon kirppariin, entinen weekshop oli paljo parempi ja sieltä hommasin myyntipöyänki monta kertaa. Sielä oli isommat nuo myyntipaikatki. Mutta joskus sitä sitte onnistuuki tekemään tommosia mahtilöytöjä, onnitteluni!:)

Satu kirjoitti...

pupulihavisto, nyt näyttäisi olevan hyvä tarjonta secondissa, kun myyntipöytiä varatessa joutui jonotuslistallekin (toisin sanoen tavara vaihtuu nopeasti). Tavallisestihan pöydän saa seuraavalle päivälle. Eilen en ennättänyt kiertää kuin muutaman pöydän, kun lompsani oli keventynyt hälyttävästi. Huomenna uusintakierrokselle.
p.s. siihen vintagepöytään jäi vielä paljon ihanuuksia ;)

Anna-Maria kirjoitti...

Ihanan taiteellisia kuvia, tykkään! Mitä sulle kuuluu noin muuten? :) Ostitko koskaan niitä Parikoita?

Verninia kirjoitti...

valtavan ihana neiti etsivä- takki! naisellinen ja tyttömäinen yhtäaikaa. :)