lauantai 22. maaliskuuta 2008

my yellow ambition


On ihana herätä aamulla auringonvaloon, keitellä rauhassa kahvia ja laittautua päivään, mukavasti välillä koiralleni rupatellen (varmasti kaikkien koiranomistajien tapa???!!!).Ja mistäpä mieli niin virkeänä, no keväthän se on. Ei huvita nukkua yhdeksää pidempään (edes lomalla), vaan kovasti mieli halajaa ulos. Kevään merkit havaitsee nopeasti myös pukeutumisessa, kun alintajunnasta alkaa kummuta sitä väriä, pinkkiä, roosaa ja oranssia pukeutumiseen.Vielä vähän aikaa sitten tuntui epäsovinnaiselta laittaa oranssia paitaa päälle, kun ympäristö vasta heräili talviunilta.

Minulle tämä kevät käynnistyy keltaisella.Tästä kielii postista viime viikolla saapunut H&M:n paketti.Kerrankin olin klikannut ostoskoriin oikeita tuotteita.Vaatteet näyttivät jopa paremmilta kuin kuvastossa.Vaikka hieman huono omatunto meinaa olla, kun vannoin itselleni kautta kiven ja kannon etten tilaisi enää postimyynnistä, mutta kuinka kävikään - syytän sitä keltaista väriä, joka flirttailee kanssani. Seuraavassa kuvia keltaisen kauden avajaisista. Kuvasarjassa ensimmäisenä olevaa paitaa testasin viime launantaina.Se oli minulla päällä, kun minut värvättiin tavaratalon lastenosastolle maalaamaan lasten kanssa pääsiäismunia.Työkaverini totesivat minun näyttävän ihan satutädilta…Tästä paidasta tykkään kyllä hirveästi..





Ja vihdoinkin maalausurakkamme uudella asunnolla alkaa ollaa finaalissa.Pinkki vaatehuoneeni on valmis, kun vaan saisi kaikki vaatteet ja kengät tänne uudelle asunnolle – ja värijärjestykseen.. Päätimme vielä repäistä ja laittaa työhuoneemme yhden seinän sinisellä.Idean sain uudesta Nylon-lehdestä, jossa esiteltiin erään suunnittelijapariskunnan kotia. Heillä oli maalattuna yksi seinä sinisellä, jossa oli sitten seinähyllyjä ja paljon kirjoja, näytti supercoolilta – ja pakkohan sitä oli testata, ja kyllä toimii.

Hyvää Pääsiäistä!!

1 kommentti:

Breezy kirjoitti...

Löysimpä sinut! (: Loinpa sitten itekin blogin tänne kun suunnitelmissa oli ollu jo pitemmän aikaa. Joten nyt pääsen lukeen sun tekstejä, kivaa (;

t. Kreetta