perjantai 23. huhtikuuta 2010

The owls are not what they seem

Huomaamatta blogitaukoni on venynyt tahattomasti yli kuukauden mittaiseksi. Onnnistuneen Englannin reissun jälkeen olen paiskinut töitä vaateliikkeessä hullun lailla, jotta Topshopin, Primarkin ja vintagekauppojen aiheuttama lovi rahapussissa tasoittuisi. Mainittakoon vielä, että pieni matkalaukkuni vaihtui reissun aikana kaksi kertaa isompaan. Uusi matkalaukkuni meinasi aiheuttaa ongelmia lähtöselvityksessä (ei siis sen sisältö). Ja ei, matkalaukkuni ei pursunnut vain vaatteista, enemmänkin kirjoista ja muista käyttöesineistä.

Ja jotta lentokentällä asioiminen ei olisi tehty minulle liian helpoksi, jouduin vielä käsimatkatavara syyniin, jossa yli äyräiden pursuava - juuri kriittiset mitat täyttävä kassini, joutui turvatarkastajien penkomaksi. Siinä vaiheessa ympärillä olevia ihmisiä nauratti, kun kassistani pengottiin esiin puinen, pieni pöllöpatsas. Siinä sitten seliteltiin, että juu mulla on menossa "pöllökausi". Kiinnostus pöllöjä kohtaan juontuu varmaan sadannesta kerrasta, kun tuijotan yön pimeinä tunteina Twin Peaks -kulttisarjaa, jonka sivutuotteena pöllöjen lisäksi saa unimaailmankin melko mielenkiintoiseksi.

 

 
Selaillessa reissu-albumia, herää armoton kaipuu Englantiin. Hyvät ihmiset, kehittelen koko ajan mielessä eri teorioita siitä, miksi minun tulisi päästä takaisin Englantiin. Toistaiseksi kuuntelen järjen ääntä. Yllä olevassa kuvassa tiivistyy hyvin Englannin reissun tunnelma. Kuva on otettu Birminghamista lemppari bilepaikkani The Snobsin edestä. Iso huokaus. Missään, ei koskaan ole ollut niin hyvä bilemeininki kuin Snobsissa. Tämä on tullut todistettua monen monta kertaa.








1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Upea kuva!