torstai 27. toukokuuta 2010

Lumikki, kultakutri, brunette vai blondi?

Viimeisen parin kuukauden aikana olen tuskaillut kulahtaneen hiusvärini ja hapsuisen tukkani kanssa. Kampaamokäynneille ei ole liiennyt aikaa, eikä päätöstä juuri siitä oikeasta hiusmallista ole syntynyt. Nyt kuitenkin kuljetaan jo niin synkkiä polkuja, että kohta aamulla itsensä kohtaaminen peilistä on jo liian kyseenalaista puuhaa. Hiusasiassa olen kuitenkin niin hakoteillä, että ennen kampaamokäyntiä tulisi päättää jo yksi perusasia - tumma vai vaalea, pitkä vai lyhyt? Hiustenpidennyksestä olen haaveillut jo pitkään, mutta en sittenkään tiedä, että onko minusta jonkun toisen entisen tukan kantajaksi. Toinen merkittävä tekijä tukan hankkimisessa ja asentamisessa on tietysti raha. Upeiltahan ne hiustenpidennykset oikein laitettuina näyttävät. Yllätyin tosissani sitä, kuinka monella työkavereistanikin on pidennys. Tervetuloa postmoderniin maailmaan. Oma tukka ei näytä enää miltään, uljaan ja tuuhean pidennyksen rinnalla. Näinhän se menee.

Tumma vaiko vaalea? - tämä on ehdottomasti se ydinkysymys, josta en tunnu pääsevän yli. Välillä olen niin vakuuttunut, että haluan takaisin oman tumman sävyni hiuksiini. Haaveilen pitkästä tummasta tukasta á la Penelope Cruz, sitten muotilehtiä selatessa eteeni osuu kuva Kate Mossin taivaallisesta vaaleahkosta hiuspehkosta, ja olen ihan hukassa.

Tänään hiushulluuteni meinasi paisua jo niihin mittoihin, että melkein turvauduin parturisaksiini  leikatakseni itselleni otsatukan - tämä yllytys tuli itse asiassa poikaystävältä, jonka mukaan otsatukka pukee minua.  Muutos olisi tervetullut. Päätöksiä kehiin ja mars kampaajalle!

Tässä joitain inspiraatiokuvia tietokoneen arkistosta...



Tumma ja tulinen. Dramaattisen kaunis.

 Söpö Penelope-look. Mieheni suosikki.


Lyhyt Twin peaksin  Josie-henkinen -look.

Fashiontoastin Iki-ihana Rumi. Sen lisäksi, että nainen on kuin jumalatar, on hänen kultakutrinsa boheemineen juurikasvuineen täydellinen.


Kuvat: anna travelyan´s blog jak & jill blog, fashiontoast


maanantai 24. toukokuuta 2010

I want to be on holiday

Viimein kun eilen koitti ensimmäinen vapaa työ- ja opiskeluputken jälkeen, viileni ilmat sopivasti. Olin suunnitellut nauttivani auringosta viereisessä puistossa viltin päällä loikoillen, siemaillen virvokkeita ja lukevani Virginia Woolfin elämäkertaa. Toisin kävi. Viileä ja sateinen ilma houkutteli idyllisen Bar Llamasin sisätiloihin. Loppuillaksi tarttui mukaan Makuunista Le Chocolat - leffa. Ei hullumpi tapa viettää sadepäivää.

Sunnuntain rento asukokonaisuutena toimi Tukholman Weekdaysta ostama tunika, jonka kaula-aukko venyy ikävästi jokaisella käyttökerralla. Ystävieni seurassa pelkäsin koko ajan vilauttelevani rintaliivit, kun paita uhkaavasti valui molemmilta olkapäiltä ja edestä. Ei hyvä! Mekon sävystä kuitenkin pidän, sen seuraksi sopii mukavasti luumun värinen huulipuna, ripaus dramatiikkaa.









Kuvat on otettu veljeni kännykällä, harmikseni unohdin kameran ystäväni autoon opintomatkan päätteksi.

Nyt töihin, kiireinen viikko odottaa! 

maanantai 17. toukokuuta 2010

GRAZY SHOES AND ODD PEOPLE


Viikonlopun hellesäät ovat laittaneet joukon levottomia sieluja pörräämään pitkin Helsingin katuja. Poikaystäväni villiintyi niin auringosta, että päätti veljeni innoittamana vielä vanhoilla päivillä opetella skeittaamaan - tyttöystävä on sitten laitumilta haukkonut henkeä ja läksyttänyt epämuodikkaan kypärän ja kyynärsuojien puolesta.

Lauantaina pääsin viimein työkiireiltä nauttimaan aurinkoisesta säästä. Kesäasuksi valitsin muutama viikko sitten Tukholman reissulta, Beyond Retrosta, bongaamani leningin. Kerrankin löytyi vintagemekko joka istui sellaisenaan.



 Sisko kirmailee kaduilla veljensä matkassa...


 Poikaystäväni - kuin vanha tekijä

Niin ja pitihän minunkin sen skeittilaudan päälle uskaltaa. Tuskin kuitenkaan saan sellaista auringonpistoa, että olisin vakavasti aloittamassa noin vauhdikasta harrastusta.