maanantai 27. lokakuuta 2008

Viikonloppu Helsingissä





Terveisiä Helsingistä! Takana on hullunhauska viikonloppu Tampereella ja Helsingissä hyvän ystävän kanssa. Miten se vaan onkaan niin, että joidenkin ystävien kanssa meno on aina niin hurja, että yhteisestä viikonlopusta palautumiseen menee taas pieni ikuisuus. Onneksi, siis onneksi minua armahdetaan tänään vapaapäivällä. Sen verran univelkainen olin aamulla, että nukuin mukavasti puolelle päivää.

Mutta siis viikonloppuun. Perjantaina matkasin pienimuotoisen opiskelijakorttisotkun jälkeen Tampereelle (joku onneton oli unohtanut uusia vr:n opiskelijakortin, eikä tämän vuoden opiskelijatodistuksen leima ollut enää voimassa, onneksi Tampereen yliopiston loistava kanslisti pelasti reissuni!!!). Illalla kävimme periteisellä visiitillä Koti-baarissa, sieltä jatkoimme vielä Doriksen. Ilta venähti pilkkuun asti. Aamulla suuntasimme sitten kohti Helsinkiä. Yövyimme Scandic-hotellissa. Sen verran täytyy hehkuttaa, että huoneemme oli aivan ihana leveineen ikkunalautoineen, josta olikin huippu seurata Helsingin meininkiä. Jotenkin hotellissa tulee autuaalisen lapsellinen olo, kun voi tehdä kaikkea kiellettyä, kuten tyhjentää baarikaappia, hyppiä sängyllä tai vain vapaasti levitellä kamppeitaan ympäri huonetta hyvällä omallatunnolla - pienenä aikuisten läsnäollessa tällaisia mukavuuksia kun ei saanut tehdä.

Helsingin reissun outo käänne tapahtui heti astuessamme hotellista kadulle, sillä satuin törmäämään vanhaan tuttuun, joka asuu tällä hetkellä Kiinassa (ja oli siis työmatkalla Helsingissä). En tosiaan ole nähnyt tai pitänyt yhteyttä tähän henkilöön muutamaan vuoteen, ja yhtäkkiä hän putkahtaa eteeni. Tietenkin sitten illan päälle treffasimme tuttuni baarissa. Ja olihan sitä juteltavaa. Mutta oikeasti edelleenkin aika käsittämätöntä, että kuinka ja miten sitä voi vaan noin törmätä. Kliseinen lause " maailma on niin pieni" - pitää kyllä tässä tapauksessa paikkaansa.



Reissu Helsinkiin ei ole mikään ilman pientä shoppailua, luonnollisesti asioimme siis muutamassa putiikissa. Ja voi järkky, holtittomana me kaksi onnetonta shoppailijaa saimme rahaa palamaan ihan mukavasti. Esittelen löytöjäni kuluvalla viikolla. Yksi ohittamaton ostospaikka Helsingissä on Stokkan MAC:in meikkipiste. Mukaan lähti metallinvihreä voidemainen luomiväri, joka tarvitsi kumppanikseen valoa tuovan sinertävän luomivärin. Lisäksi hullaannuin niin MAC:n räiskyvän oranssiin huulipunaan, joka oli myös pakko saada. Uusien meikkien myötä tekee taas mieli kokeilla vähän rajumpaa ja sähäkämpää meikkityyliä.







Tämän Helsingin reissumme kruunasi sunnuntainen hieman krapulainen käynti kirjamessuilla. Ja olen niin ikionnellinen, kun sain suosikkikirjailijani Siri Hustvedtin signeerauksen "The Sorrows of an American" -kirjaan. Olen lukenut kyseisen romaanin suomennuksen, mutta oli pakko ostaa myös tämä alkuperäinen versio. Unohtumaton kokemus. Paluumatkasta Ouluun ei olekaan mitään muuta kommentoitavaa kuin, että miten helkkarissa sitä voikaan asua niin kaukana kaikesta???



Siri Hustvedt signeeraan kirjaansa minulle...




2. kuva
paita # topshop
Legginssit # h&m
vyö # lindex
rannekoru # indiska
kengät # h&m


4. kuva
raitapaita # lindex
farkkulegginssit # vero moda

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Hame = Mekko osa 1

Viime sunnuntaina päätin kaivaa esille tuunauslaatikostani keskeneräisiä projekteja, ja antaa kyytiä vanhoille vaatteille. Projektina numero yksi toimi viime keväänä kirppikseltä bongaamani harmaa polvipituinen kynähamen. Koska hame on omaa kokoani reilusti suurempi, päätin muokata siitä käyttökelpoisen mekon. Tuunaussulattamossa hameeseen lisättiin helmaan kuminauha sekä eteen mustat paikkataskut, ja näin muodonmuutos oli valmis.



Toinen mielenkiintoinen kokeilu oli yhdistää harmaa "mekko" valkoisen ja sinapinkeltaisen kanssa.





trikoopaita # h&m
huivi # second hand
sukkikset # lindex
kengät # second hand
hame # second hand

torstai 16. lokakuuta 2008

Siivouspäivä




Jippii, nyt aletaan siirtymään jo puoli virallisesti viikonlopun puolelle. Huomenna vielä aamuksi töihin ja pukukoulutukseen, ja sitten voikin leimata itsensä viikonloppuvapaalle. Ja kerrankin minulla ei ole muuta ohjelmistossa kuin, että lauantaina teatteriin katsomaan Keisarin valssi -esitystä. Erityisesti tämä näytös kiinnostaa hulppean pukuloistonsa johdosta. Kiva päästä teatteriin, nauttimaan korkeakulttuuria!

Tänään on ollut taas sellainen hässäkätäpäivä, eikä tilannetta parantanut yhtään se, että anoppi ja avokkini sisko perheineen tulivat tunnin varoitusajalla vierailulle. Sen sijaan, että olisin ottanut pienet päiväunet ennen illan luentoa, tartuin hädissäni mopinvarteen taikoakseni kotiimme pikasiivouksen. Olohuoneemme on toiminut pari päivää vaateperkaamona kirppisvaatteille, jotka nyt armottomasti heivasin vierashuoneeseemme vierailta piiloon. Otin taas Second Hand Storesta kirppispöydän lyhyellä varoitusajalla, ja hinnoittelu ja vaatteiden lastaus pöytäpaikalle on vielä pahasti kesken. Nyt kun vaatekaappistani lähti valehtelematta varmaan puolet vaatteistani pienen raivauksen jälkeen myyntiin, roikkuu tangolla vapaita hengareita odottaen uusia tulokkaita. Samalla kun laitoin hiukseni uusiksi viime viikolla, päätin antaa kyytiä myös vaatekaapilleni. Puhdistavaa! Nyt jopa kaapin uumeniin unohtuneet vaatteetkin näyttävät kivoilta roikkuessaan hengareissa tilavasti harmonisessa sovussa muiden vaatteiden kanssa.

Mediarepresentaatioita käsittelevän luennon jälkeen suunnistin vielä kirjastolle hakemaan luettavaa. Hetken mielijohteesta puikkelehdin aikuisten puolelta lasten osastolle hakemaan muutaman satukirjan (ihan siis vaan hienojen kuvitusten vuoksi!!) sekä Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu -romaanin. Loppuillaksi katoankin teekupin kanssa muumilaakson ihmeelliseen maailmaan.






Kuten huomaatte, joku on joutunut hankkimaan lukulasit, vanhuus...


neuletakki # Gina tricot
huivi # Indiska
trikoopaita # H&M
kehykset # Versace

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

No niistä Hulluista päivistä...

On taas se aika vuodesta, kun katukuva täyttyy keltaisia kasseja kanniskelevista kiireisistä ihmistä. Joka vuosi lauma ihmisiä kiroaa Hullut päivät ostohysteerisen taviksen kansanjuhlaksi, jossa tyypit juoksevat kilpaa halvan hammasharjan perässä. Sen sijaan, että esittäisin, että minua ei kiinnosta HP:t, voin nöyränä todeta olevani sen verran tavis, että aamulla jo ennen kymmentä olin valkkaamssa Stockmannin levyosastolta parhaat dvd-elokuvat ja cd:t kokoelmiini. Tämä on ehdoton Hullut päivät -perinteeni kautta aikojen. Ja hehkutanpa vielä ranskalaisen ohjaaja Alain Resnaisin Hiroshima rakastettuni - elokuvaa, jonka löytäminen dvd-merestä lämmitti suuresti sydäntäni. Tämän elokuvan olen halunnut nähdä jo pitkän aikaa.

Toinen suosikkini on Akateeminen kirjakauppa, josta bongasin englanninkielisten pokkarien joukosta Siri Hustvedtin kaksi kääntämätöntä teosta "The Blindfold" ja "The Enchantment of Lily Dahl". Tällä hetkellä olen lukenut Hustvedtin Amerikkalainen elegia- romaania, ja tarkoituksena on ollutkin hankkia nämä pari hieman tuntematonta romaania kokoelmaani. Sopivasti ehdin lukea nämä kirjat ennen Helsingin kirjamessuja, jossa kyseinen kirjailija on vieraana.

Stockmannin herkku on Hullujen päivien aikaan tämän neidin ohittamaton ostospaikka. Opiskelijana luonnollisesti muutaman sentin halvemmalla nakkipaketilla on väliä (tai ainakin koirani kiittää!), toinen ohittamaton syy jonottaa ruokakassalla on Herkun turkinpippurirahka, johon jäin kyllä kertaheitolla koukkuun. Suosittelen maistamaan!

Ja se, että piipahdin Hulluilla päivillä ei tee minusta yhtään sen enempää kuluttajaa, sillä omalta osaltani ostan sitä mitä tarvitsen. Kirjat ja elokuvat ovat kautta aikojen olleet osa minua ja harrastustani. Sen sijaan vaateosastot kierrän kaukaa, en pysty kuvittelemaan itseäni penkomaan ostoslaareista jotain merkkilogolla varustettua teepparia.


Ja vielä teille, jotka halveksitte Hulluja päiviä, teillä on olemassa vaihtoehto, voitte kiertää Hullu päivät kaukaa ja paeta ostohysteriaa vaikka kotiinne. Jotku meistä, kuten allekirjoittanut tienaa oikeasti leipänsä työskennellen palvellen juuri Sinua kaiken sen kulutusjuhlan keskellä.


Vastapainoksi kiireiselle työlle painan smurffipipon päähäni, ja pakenen tätä kaikkea koirani kanssa puistoon..







p.s. Ylipitkät työpäivät saavat kireäksi..

p.p.s. Suostu huomenna riisumaan piponi, sillä kutrini saavat kyytiä kampaajan käsittelyssä. Uudesta lookista postauksia kenties jo huomenna.